keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Häiden teemana syksy

Omieni..ja varmasti monien muiden häissä teemana on syksy.

Syksyn väriteema on värikäs ja miellyttää lähes jokaisen silmää.
Lisäksi syksyiset värit ovat sukupuolineutraaleja.
Siksi syksyn eri värit onkin helppo teemaväri häissä.

Kun ensimmäisiä kertoja juttelimme Mikon kanssa häistä (emme olleet vielä varanneet kirkkoa), ajattelin, että vaaleanpunainen olisi kiva teemaväri. Aíka pian tajusin, että se on niin naismainen väri, että tuskin kukaan miesvieras pitää häittemme koristelusta.
Niimpä päätimme Mikon kanssa, että teemana tulee olemaan syksyisiä värejä:
Ruskeaa, punaista, oranssia ja keltaista.

Pian varasimmekin kirkon elokuulle ja mieleni teeman suhteen on pitänyt.
Olen netistä etsiskellyt syksyisiä koristeita sun muita häihin.
Oli aika vaikeaa löytää kauniita syksyisiä esineitä netistä, verrattuna muihin (kuten esimerkiksi aikaisemmin ajattelemaani vaaleanpunaiseen teemaan on helppo löytää esineitä)

Laitampa tänne nyt näytille kuvia, jotka ainakin ispiroivat minua :)

Tässä kuvia kynttilöistä:







Sekalaista syksyn teemaan sopivaa:





Emme ole Mikon kanssa vielä ostaneet mitään syksyiseen väriteemaan sopivaa.
Kovassa pähkäilyssä ovat toki olleet syksyiset pöytäliinat.
Tahtoisin ruskeat pöytäliinat ja sen päälle vielä viiniinpunaisen kaitaliinan.
Mikkokin on (ilmeisesti :D) pitänyt ajatuksesta, mutta ongelmana on se, että sellainen järjestelmä saattaa maksaa aika paljon.
Olen yrittänyt netistä katsella halvalla ruskeita pöytäliinoja, mutta en ole löytänyt kohtuuhinnalla. Kaikki löytämäni ruskeat pöytäliinat maksavat aina  noin 20 euroa ja se on mielestäni aivan liian kallis hinta pöytäliinasta, varsinkin kun niitä pöytäliinoja pitäisi ostaa useampia :(

5 kommenttia:

  1. Meilläkin on syksyhäät, itsekin olisin kovasti tahtonut jotain ruskeita pöytäliinoja, mutta päädyin nyt kuitenkin valkoisiin liinoihin + kuparinvärisiin organzakaitaliinoihin. Lisäksi vähän kynttilöitä ja ruskeaa väriä vielä pöytäkoristeisiin, niin tulee musta tosi nätti. :)

    VastaaPoista
  2. varmasti tulee nätti niinkin laitettuna :)
    Tahtoisin vain niin kovasti ruskeat pöytäliinat ja niiden päälle viininpunaiset kaitaliinat. On vain ihan tolkuttoman hankala löytää mistään ruskeita pöytäliinoja :(

    VastaaPoista
  3. Luin joskus tuolta naimisiin-foorumilta, että joku oli niitä ikean kahden euron lakanoita värjännyt toisen värisiksi, oisko joku peräti puhunut ruskeesta. Eli siis niillä pesukoneeseen laitettavia värejä. :) tosin siinä vaan kuulemma on ihan hirvee homma, mut niin taitaa olla valmiiks ruskeiden pöytäliinojen metsästyksessäkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen niin tumpelo, etten taida uskaltaa itse värjätä lakanoita. Ja siinä on kyl ihan hirvee hommakin..
      mut niin on siinä valmiiksi ruskeiden lakanoiden etsimisessäkin :(
      Täytyy vielä katsoa mitä asian suhteen tekee...

      Poista
  4. Link exchange is nothing else except it is just placing the other person's blog link on your page at appropriate place and other person will also do same in support of you.
    Also visit my web-site ... accessori barche

    VastaaPoista

Kommentoi!