keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Häiden teemana syksy

Omieni..ja varmasti monien muiden häissä teemana on syksy.

Syksyn väriteema on värikäs ja miellyttää lähes jokaisen silmää.
Lisäksi syksyiset värit ovat sukupuolineutraaleja.
Siksi syksyn eri värit onkin helppo teemaväri häissä.

Kun ensimmäisiä kertoja juttelimme Mikon kanssa häistä (emme olleet vielä varanneet kirkkoa), ajattelin, että vaaleanpunainen olisi kiva teemaväri. Aíka pian tajusin, että se on niin naismainen väri, että tuskin kukaan miesvieras pitää häittemme koristelusta.
Niimpä päätimme Mikon kanssa, että teemana tulee olemaan syksyisiä värejä:
Ruskeaa, punaista, oranssia ja keltaista.

Pian varasimmekin kirkon elokuulle ja mieleni teeman suhteen on pitänyt.
Olen netistä etsiskellyt syksyisiä koristeita sun muita häihin.
Oli aika vaikeaa löytää kauniita syksyisiä esineitä netistä, verrattuna muihin (kuten esimerkiksi aikaisemmin ajattelemaani vaaleanpunaiseen teemaan on helppo löytää esineitä)

Laitampa tänne nyt näytille kuvia, jotka ainakin ispiroivat minua :)

Tässä kuvia kynttilöistä:







Sekalaista syksyn teemaan sopivaa:





Emme ole Mikon kanssa vielä ostaneet mitään syksyiseen väriteemaan sopivaa.
Kovassa pähkäilyssä ovat toki olleet syksyiset pöytäliinat.
Tahtoisin ruskeat pöytäliinat ja sen päälle vielä viiniinpunaisen kaitaliinan.
Mikkokin on (ilmeisesti :D) pitänyt ajatuksesta, mutta ongelmana on se, että sellainen järjestelmä saattaa maksaa aika paljon.
Olen yrittänyt netistä katsella halvalla ruskeita pöytäliinoja, mutta en ole löytänyt kohtuuhinnalla. Kaikki löytämäni ruskeat pöytäliinat maksavat aina  noin 20 euroa ja se on mielestäni aivan liian kallis hinta pöytäliinasta, varsinkin kun niitä pöytäliinoja pitäisi ostaa useampia :(

maanantai 23. heinäkuuta 2012

lisää hääkakusta

 

 Keskustelin Mikon kanssa hääkakusta ja haluamme molemmat (tai siis minä haluan ja Mikko vaan nyökkäilee :D) sellaisen kerroskakun. 
Ajattelimme jo minkämakuisen haluaisimme.






Itse halusin ehdottomasti yhden kerroksen suuklaasta.
 Mikko taas pitää kovasti banaanista, joten yksi banaanikerroskin tulee.
Nyt on päätetty kaksi kerrosta kakusta ja se on ihan sopiva määrä kakkua, koska meidän häihin on kuitenkin tulossa herkkubuffet.

Haluaisimme molemmat kuitenkin myös kolmannen kerroksen hääkakkuun, mutta emme oikein osanneet päättää, minkämakuinen siitä tulisi.

Itse pidän kovasti vadelmasta ja sitruunasta ja haluaisin jommankumman niistä kakkuun. 
Mikko ehdotti, että kolmas kerros olisi lakkakakku. 
En ollut koskaan syönyt lakkakakkua ja mielestäni se vaikuttaa hieman liian makealta. 
Mikkokin sanoi, että se on niin makea, ettei sitä voisi syödä paljoa. Jokin muu maku olisi siis parempi vaihtoehto. 
Molemmat tiedämme, ettemme ainakaan halua kolmanneksi kerrokseksi mansikkaa, sillä sitä on jokaisissa häissä. 
Mansikasta juolahti mieleemme, että mustikkakakku voisi olla hyvänmakuinen ja sopisi hyvin meidän häiden syksyiseen teemaan. Emme kuitenkaan ole varmoja, miten sellainen maku sopii kakkuun, jotein luovuin siitäkin ajatuksesta. 

Kotipihallamme kasvaa omenoita, ja niitä voisi hyödyntää hääkakussa, mutta ajattelin jo tehdä omenapiirakoita herkkubuffettiin, joten ei kakussa voi silloin olla omenaa.

Mitä mieltä te muut olette, mikä sopisi hyvin kolmanneksi kerrokseksi?


Lue myös aiempi postaukseni hääkakuista Täältä

Kuvia hääpuvustani

Noniin..
Nyt on otettu kuvia hääpuvusta.
Kiitoksia kuvien ottamisesta ihana pikkusiskoseni <3





lauantai 21. heinäkuuta 2012

Hääkakkuja

Hääkakkuja on monenlaisia..

ja juuri siksi sen oikean kakun valitseminen on mahdottoman hankalaa



Itse olen kovasti pähkäillyt minkälaisen hääkakun haluaisin. 
Mikolla ei ole mitään muita haaveita kuin, että kakku maistuu hyvältä. 
Banaanikakusta Mikko pitää kovasti. 
Itse en ole koskaan maistanutkaan, joten tarvitsee joskus maistaa :)


Kävin netistä katselemassa hienoja kakkuja ja laitan tänne nyt sitten kuvia.













Varmaan jo huomasitte, että pidän suklaasta :D

No mutta tämäkin osittain siitä syystä, että häämme ovat elokuussa, ja suklaakakut sopivat niihin hyvin. 

Olen ajatellut, että laittaisin erikseen herkkubuffetin, mihin tulisi karkkia sun muuta herkkua ja kakkuja siihen sitten sekaan. 
Haluaisin monta erilaista kakkua, mutta sellaisten teettäminen maksaa ja lisäksi telineet ovat kuulemma kalliita. 
Luovuin siis ajatuksesta, että häissämme olisi monta kakkua.

Asia kuitenkin pyöri mielessäni jatkuvasti ja halusin edelleen monta erimakuista kakkua.
Toisaalta pidin myös kovasti kaikissa amerikkalaisissa hömppäelokuvissa näkyviä kolmikerroksisista hääkakuista, joista tännekkin lisäilin kuvia. 


Lopulta onnistuin ratkaisemaan asian niin, että otamme kolmikerroksisen kakun, joissa jokainen kerros on erimakuinen. 
Tämä tulee luultavasti maksamaan jonkun verran, mutta ainakin kakku olisi näyttävä.....
ja hyvänmakuinen :)


Jossain vaiheessa pitäisi käydä lävitse paikkakuntamme leipomoita lävitse ja kysellä,pystyvätkö he tekemään haluamamme kakun.

Ensin tarvitsee kuitenkin vielä jutella mieheni kanssa tarkemmin siitä, millaisen kakun tarkalleen ottaen haluamme..

uudet kengät ja uusi sormus

Nyt olen ostanut sormuksen. 

En kuitenkaan sitä, minkä olin täällä esitellyt. 
Näin se mieli muuttuu. Heh :D
Olen ostanut myös hääkengät.

Kävin ostamassa sormuksen Somerniemen kesätorilta. Samasta paikasta löysin myös hääkenkäni. 
Piti käydä Somerniemen kesätorilla ihan vain katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyy ja nyt on sitten löytynyt paljon enemmän ihania asioita kuin osasin odottaa :)

Pikkusiskoni Tanjan kanssa kiertelin toria kaksistaa ja yllätin Mikon katselemassa sormuksia.
 Mikko kertoi, että hänen tarkoituksensa oli löytää sieltä minulle synttärilahja (synttärini elokuussa).

Löysin kuitenkin ihanan vihkisormuksen ja sillä oli hintaa 285 euroa. 
Sormuksen mallikappaletta joudutaan kuitenkin pienentämään, joten sormuksen lopullinen hinta on 305 euroa. 

Sormus lähetetään pienennettäväksi ja sen pitäisi saapua ensi- tai sitä seuraavalla viikonlopulla Somerniemen torille, josta voin sen noutaa. 
Kuvia sormuksesta en ottanut, mutta otan siitä kuvan sitten kun se saapuu. 
Hääkengistä voisin ottaa kuvan, mutta laitan sen tänne blogiin vasta sitten kun laitan kuvan sormuksesta.

Löysin torilta myös ihanan horoskooppikorun, josta otan kuvaa myös jossain vaiheessa :)

Pikkusiskolle ostin pinkit converse-lenkkarit, kolme kappaletta pitkävartisia sukkia ja värityskynät. 

Ja lauantaina ostetaan Tanjalle vielä yksi paita, kun käydään ensiviikolla torilla kyselemässä sormuksesta :D



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Häämusiikkia

Musiikki on suuri osa hääjuhlaa. 
Jotkut haluavat ehdottomasti bändin, toiset haluavat soittaa musiikkinsa cd:ltä. 

Itse halusin alkuun soittaa cd:ltä kaiken musiikin, koska bändin tilaaminen häihin maksaa paljon. 

Olimme Mikon kanssa jutelleet tästä jo aiemmin, ja Mikko ei osannut sanoa juuta eikä jaata koko asiaan. 
Ajattelin, että on ihan hyvä juttu, ettei oteta bändiä. Säästyypähän rahaa. Ja lisäksi jos ottaa bändin, niin kappalesoittolista pienenee kovasti. 
Isälleni kun kerroin asiasta, hän oli eri mieltä. Bändi on ehdottomasti saatava, koska se tuo paremman tunnelman. Se on totta, mutta epäröin silti. Halusin edelleen, että musiikki soitettaisiin cd:ltä.
Sitten isäni ehdotti, että voisimme varata Mikon kanssa bändin ja neuvotella soitettavista kappaleista, ja niitä mitä bändi ei pysty tai halua soittaa, voimme soittaa cd:ltä. 
Näin saamme soittaa häissämme juuri sitä musiikkia mitä tahdomme.

Ja nyt ongelmana on se, että mitä siellä häissä sitten soitetaan. 
Olen itse YouTubesta kuunnellut muutamia ihania kappaleita, joita haluaisin soitettavan häissäni.

Häämusiikkiin liittyy suuresti myös itse häävalssi. 
Siitä en ole varma sitten ollenkaan.
 Haluaisin jonkun vanhan ja hienostuneen kappaleen, mutta toisaalta myös jokin uudempi kappale voisi olla kiva. 
Sitten saisi suunnitella vähän monimutkaisempaa koreografiaa häävalssiin. 
Apua tanssimiseen tarvitsemme Mikon kanssa molemmat. Mikko on kankea kuin näkkileipä eikä minunkaan taidoissa ole kehuttavaa. 
Mikon siskon häitä varten oli otettu ammattiapua tanssia varten ja ajattelin, että meillekin voisi tulla sellainen. 
Ainoa haittapuoli asiassa on se, että sellainen maksaa..ja paljon. 

Mutta tähän listaan nyt niitä minulle mieluisia kappaleita.

 
Andy Williams - Moon river




                                                                    Seal - Kiss from a rose

Sleeping beaury waltz

When god made you

Nickelback - Far away

Bryan Adams - i do it for you

Whitney Houston - I will always love you

Reo Speedwagon - Keep loving you

Elton John - Can you feel the love tonight

Bryan Adams - Heaven

Siinä oli 10 kappaletta joita olin ajatellut. Omatekemässä listassa on vielä paljon lisää, mutta julkaisen ne sitten huomenna :)